![]() Gierrat Qi |
![]() Gierrat Skaidi |
CIB & Fi Mva & Se Mva & No Mva GIERRAT QI "Noki"
s. 14.9.2012
Noki Koiranetissä
Pentue Gierrat kennelissä
Noki muutti meille sijoitukseen ja toivon mukaan pääsee
joskus pentulomailemaan kasvattajansa luokse. Halusin meille pienen
koiran osin sen takia, että agilityssä saisi koiran varmasti
miniksi/mediksi ja osin siksi, että lapsille isojen koirien
taluttaminen jne on hieman hankalaa, nätisti isotkin hihnassa
menevät, mutta aina on mahdollisuus, että iso
koira vetää lapsen kumoon. Pohdin pitkään
kleinin ja mittelin välillä, ehdin jopa varata kleininartun
kun tutulla kasvattajalla oli pentue tulossa, mutta pentua ei meille
asti riittänyt niin sepä siitä sitten. Seuraavaksi otin
yhteyttä samalta kylältä lähtöisin olevaan
mittelikasvattajaan kun hänellä oli mielenkiintoinen pentue
tulossa ja näin saatiin mitteli laumaan. Alunperin olin ostamassa
pentua omaksi, mutta kun yksi narttu vain tuli niin sijoitus oli ainoa
mahdollisuus, onneksi olemme Sailan kanssa samalla aaltopituudella niin
hän pennun meille sijoitukseen antoi!
Noki oli pentuna tehokkaasti hampaitaan käyttävä
riiviö, tikkasi täysillä kiinni nilkkoihin ja
käsiin aina kun sai mahdollisuuden! Parin kuukauden
päästä onneksi lopetti senkin kokonaan. Luonteeltaan se
on tyyppiä "pieni koko, iso ego" ainakin omassa laumassa.
Oppivainen ja pääosin vallan kiltti, ei jää
muistelemaan ikäviä asioita. Vauhdikas
tättähäärä kuten saksalaismuunnokset tuntuvat
olevan, ei kuitenkaan hypi seinille vaikka mitään
erityistä ei tapahtuisikaan vaan osaa touhuta itsekseenkin.
Kesä 2015 oli aivan huikea näyttelyrintamalla. Noki valioitui Suomen ja Norjan muotovalioksi Rovaniemen näyttelyssä ja hitusen myöhemmin kävi kasvattajansa kanssa kaksi näyttelyviikonloppua Ruotsissa. Ekaksi sai sertin ja cacibin sekä Ruotsin muotovalion tittelin ja seuraavana viikonloppuna viimeisen cacibin ja sitä myötä kansainvälisen muotovalion tittelin! Mikä ilo oli kulkea näyttelyissä koiran kanssa, joka oli kerrankin karvassa, yleensä Noki on tiputtanut karvat kesäksi pois.
Syksyllä kävimme luonnetestissä, yllättävän pehmeäksi Noki paljastui kun ei ollut mamma eikä oma lauma antamassa tukea. Jätettiin testi kesken kun Noki paineistui turhan paljon. Onneksi tuo ei näy mitenkään arkielämässä, samanlainen tohotin on kuin ennenkin.
Pello RN 27.4.2013, tuomari Tuula Pratt
Kaunis, tasapainoinen,erinomainen pentu. Viehättävä
pää ja valpas ilme. Kaunis ylälinja. Tasapainoisesti
kulmautuneet raajat. Erinomainen runko. Liikkuu hyvin. Kaunis turkki.
Erittäin lupaava.
PEK1, KP, ROP-pentu
Tornio 20.7.2013, Hannu Talvi
Musta. Hyvin kehittynyt. Mittasuhteiltaan oikea. Hyvä
pään muoto. Rakenteessa ei huomautettavaa. Komea turkki.
Miellyttävä luonne. Hyvä liike.
JUN ERI1 SA PN2 SERT
Oulu 14.7.2013, Irina Poletaeva
Lovely, young female. Excellent size and proportions. Typical head,
expression. Correct dentition. Excellent topline, tail carriage. Good
forechest for the age. Excellent angulations. Sound movement. Good coat
for the age.
JUN ERI1 SA PN2 SERT
Heinola 21.9.2013 Erikoisnäyttely, Ursula Meyer
Balanced dog. Very nice head. Feminine expression. Would like the eyes
little bit darker. Correct topline, tail set and carriage. Excellent
laid shoulders. Excellent angulations. Moves very well, little narrow
in rear. Excellent coat. Very well presented.
JUN ERI1 SA VASERT VSP-JUNIORI
Pello 15.2.2014, Elina Haapaniemi
17 kk vanha musta varsin sievä kokonaisuus feminiininen.
Hyvät mittasuhteet ja ryhti. Tasapainoinen olemus. Erinomainen
musta väri. Hyvin rakentunut sivusta ja takaa, hyvin liikkuva.
Erinomainen pään muoto, mutta toivoisin hieman tummemmat
silmät.
JUN ERI1 SA PN1 SERT ROP
Kemijärvi 29.3.2014, Tapio Eerola
17 kk. Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Kaunis pää.
Hyvät silmät ja purenta. Kookkaat korvat. Erinomainen
rintakehän ja raajaluuston vahvuus. Hyvä turkki ja
häntä. Jäntevä liikunta pitkin askelin.
NUO ERI1 SA PN1 SERT ROP
Tromssa 15.6.2014, Gerard Jipping
20 months. Correct height, length. Correct topline. Correct tailset.
Correct skull, muzzle ok. Light brown eyes. Excellent front. Correct
angulated front and hind. Correct movement.
NUO ERI1 SA PN1 SERT CACIB VSP